Näytetään tekstit, joissa on tunniste teppo. Näytä kaikki tekstit
Näytetään tekstit, joissa on tunniste teppo. Näytä kaikki tekstit

sunnuntai 5. helmikuuta 2017

Kokeenomaista harjoitusta

Viime kerralla treeneissä teimme kokeen omaisen harjoituksen. Tein sen Tepon kanssa ja osasta liikkeistä tuli oikein hyviä pisteitä, osasta taas ei niinkään. Rally-toko kisaajan näkökulmasta liikkurin kuunteleminen on yllättävän vaikeaa, sillä en malttanut odottaa aina lupaa lähteä tekemään. Hupsista. :D

Seuraaminen oli muistaakseni seiska tai seiskapuoli, liikkeestä maahan meno seiskan paikkeilla. Luoksetulo oli nollaa, kauko-ohjaus taisi olla vitonen kun Teppo teki sen melkoisen laiskasti. Estehyppy taas oli ihan kympin suoritus. Kun koira on 10kk eikä ikä edes vielä riitä kokeeseen menoon niin sanoisin, että asiat ovat hyvällä mallilla. Nyt otetaan paikalla pysyminen treenaamisen kohteeksi, Teppo ei malta jäädä paikalleen odottamaan jos liikun johonkin kauemmas.

Isäntä teki Hilman kanssa treenin ja siinä lähinnä kuskilla olisi treenailtavaa. Hilma teki innokkaasti ja hyvällä meiningillä, mm. luoksetulo ja estehyppy 10 ja moni muukin oli 9½. Seuraaminen on vielä vähän kaukana ohjaajasta ja perusasennot jäivät pikkuisen vinoiksi. Kokeeseen meno Hilman kanssa on siis ihan realistinen tavoite kunhan vaan ihmiset opettelevat ensin säännöt kunnolla.

tiistai 24. tammikuuta 2017

Vuoden 2017 tavoitteet

Pitikin jo tuossa aiemmin kirjoitella tänne blogiin tavoitteita tälle vuodelle, mutta tässä sitten tulikin pari muuttujaa niin kirjoittaminen jäi. Onneksi vuosi on vielä aluillaan niin ehtii kirjoitella tämän vuoden tavoitteita ylös.

Tärkeimpänä tavoitteena tälle vuodelle on pysyä terveenä, pitää hauskaa ja käydä tokon kokeenomasissa treeneissä molempien kanssa. Hilman kanssa haluaisin käydä myös mölleissä ja treenien sujumisesta riippuen ehkä jopa ihan oikeassa tokokokeessa. Hilman kanssa pitää seuraaminen hieroa tarkemmaksi sekä työstää kontaktia ohjaajaan päin paremmaksi.

Teppo saa jatkaa tokon treenailua ja häiriöiden sietoa. Ainakin kotosalla treenaillaan myös rallyn alokasluokan kylttejä, nuoren miehen kehityksestä riippuen loppuvuodesta voisi myös käydä jossain möllikisoissa ottamassa tuntumaa kisaamiseen.

sunnuntai 22. tammikuuta 2017

Voi Teppo minkä teit!

Torstaina olin tallilla ja isäntä omissa menoissaan. Teppo oli sillä aikaa onnistunut jostain keplottelemaan mun repun käpäliinsä ja löytänyt sieltä askillisen xylitol-pastilleja.

Isäntä oli tullut kotiin ja ovella oli vastassa kaksi koiraa, tyhjä pastillirasia ja keittiön täydeltä oksennusta.. Oletuksena on, että Teppo oli vetänyt pastillit huiviinsa, mutta ei ole mitään varmuutta siitä ehtikö Hilmakin niitä maistaa.

Molemmat koirat olivat ihan pirteitä ja hyvissä voimin. Soittelimme päivystävälle eläinlääkärille ja saimme ohjeeksi seurata koirien vointia ja antaa sokeria puolen tunnin välein. Siinähän se ilta sitten sujuikin rattoisasti sokeria syötellen. Koirat olivat onneksi ihan pirteitä ja leikkisiä. Tepon mahakarvoista, housukarvoista ja varpaiden väleistä (!) löytyi onneksi myös useampi liiskaantunut pastilli.

Parin viikon päästä mennään sitten verikokeisiin tarkistamaan molemmilta maksa-arvot. Täytyy pitää peukut pystyssä, että kumpi niitä pastilleja olikaan syönyt ehti oksentaa kaiken äkkiä pois.

Molemmat ovat olleet normaaleja omia itsejään tuon jälkeen.. kuten kuvastakin näkyy.

sunnuntai 1. tammikuuta 2017

Vuosi 2016

Viime vuosi oli koiraharrastamisen kannalta erittäin hyvä ja opettavainen. Kirjoittelenpa ylös vähän viime vuoden tapahtumia.

Hilman kanssa kävimme keväällä kolmet rally-toko kisat vaihtelevalla menestyksellä, joko tuli hyvä tulos tai sitten ei tulosta ollenkaan.

Kesä pidettiin taukoa treenistä, harjoiteltiin parempaa hihnakäytöstä lenkillä ja treenattiin seuraaminen paremmalle mallille. Kesäkuussa käytiin tekemässä yhdet ratatreenit ja paras palaute siellä oli kanssatreenajalta, joka kehotti minua kävelemään reippaammin radalla. Hyvä havainto, kiitos sinulle kuka sitten lienetkin!

Elokuussa kävimme kokeilemassa onneamme mölli- rallykisoissa. Näistä kisoista napsahti luokan voitto 98 pisteellä, vaikka ennen rataa hermoilin ihan huolella kun kisa pidettiin nurmikentällä. Arvatkaa, oltiinko aiemmin treenattu kertaakaan nurmella.. Saimme samalle viikolle myös peruutuspaikan virallisiin kisoihin, joista tuli 95 pistettä.

Syyskuussa kävimme Hilman kanssa luonnetestissä, jossa todettiin Hilman olevan toimintakyvyltään riittämätön, hermorakenteeltaan vähän hermostunut ja pehmeä. Temperamentiltaan vilkas ja taisteluhalua oli kohtuullisesti. Pisteitä tuli 16.. Näin jälkikäteen ajateltuna ei olisi kannattanut käydä tuossa testissä. Hilma on sen jälkeen säikkynyt varsinkin pimeällä liikuttaessa kaikkia epämääräisiä varjoja ja haukkunut ja stressanut kaikenlaisia äänia. No, eipä sitä voinut ennalta tietää, arvelin ennen testiä, että siitä tulee joko todella hyvät pisteet tai sitten todella huonot. Ikävä kyllä Hilma ei pystynyt palautumaan ollenkaan testin osien välillä ja siitä tulikin sitten miinusta isolla kädellä.

Treenasimme syyskauden Hilman kanssa rally-tokoa Koirakoutsilla. Marraskuussa kävimme Lahdessa corgien rally-toko-mestaruuksissa. Radalta ei tullut tulokseen oikeuttavia pisteitä, mutta corgeista olimme alokasluokassa kolmansia. :D Joulukuun alkuun saimme peruutuspaikan kisoihin Ylöjärvelle ja sieltä tuli vihdoin kolmas hyväksytty tulos sekä RTK1! Marras- ja joulukuussa kävimme myös muutamia kertoja uimassa Kangasalla, Koirapalvelu Taidogaan (tai miten tuo Taidogas sitten taivutetaankaan :D) uimalassa. Uiminen on Hilman ehdoton lempparipuuha!

Vuonna 2016 meidän talouden koirien määrä kasvoi, kun Teppo muutti taloon toukokuussa. Kuvassa ulkoillaan ensimmäistä kertaa hihnassa.

Ensimmäisen viikon ajan Hilma vihasi Teppoa ihan sydämensä pohjasta. Hilma ei voinut sietää ipanaa silmissään, ärisi ja murisi sille eikä niitä voinut pitää ollenkaan samassa huoneessa. Ehdin jo jossain vaiheessa poraamaan asiaa etteivät koirat tule ikinä ystävystymään. Onneksi pelkoni oli turha ja n. viikon kuluttua Hilma alkoi vihdoin innostua lapsosesta ja pian leikkejä piti rauhoitella, ettei meno ylly liian raisuksi.

Kesän ajan Teppo sai kasvaa ja tutustua maailmaan. Teppo oli mukana kun kävimme Hilman kanssa paimentamassa lampaita ja monessa muussa paikassa. Elokuussa, Tepon ollessa reilun 4kk ikäinen aloitimme Tepon kanssa treenit tavoitteellisten pentujen ryhmässä Koirakoutsilla.

Pentukurssin jälkeen jatkoimme tokotreeniä koko syyskauden ja Teppo on jo todella taitava nuori mies! Yhdeksän kuukauden iässä Tepon kontakti ja seuraaminen on huomattavasti parempaa kuin Hilmalla. Toisaalta, niitä onkin työstetty paljon järkevämmin ja tavoitteellisemmin kuin Hilman kohdalla. Jos Tepolla kehitys jatkuu tuota tahtia niin uskoisin, että muutaman vuoden päästä hän on jo varsin pätevä nuori mies toko- ja rallykentillä. :)